keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Inhokkiompeluksia ihanista kuoseista vai ei?

Minulla on kaksi inhokkiompelusta; verhot ja yöpuvut. Verhojen ompelusta en pidä siitä yksinkertaisesta syystä, että en ikinä onnistu ompelemaan riittävän siististi pitkiä suoria. Kodissamme verhot ovatkin pääsääntöisesti ylipitkiä tai lyhennetty laiskasti silitettävällä liimanauhalla. Toinen inhokkini on yöpuvut, mutta siihen en ole keksinyt syytä miksi. Olen kokeillut erilaisia kaavoja, kuoseja ja vaikka mitä, mutta ei, yöpukujen ompelu on kamalaa.

Fakta on kuitenkin se että lapseni kasvavat ja kumpikin heistä tarvitsee myös öisin vaatetta ylleen koska tällainen omakotitalo/paritalo/mikä lie on huomattavasti viileämpi asuinpaikka kuin kerrostaloasunto. Keväällä taistelin itseni kanssa ja leikkasin molemmille lapsille kolme yöpukua. Tyttärelleni kolme vetoketjuhaalaria tilkuista ja pojalle kolme nepitettävää haalaria. Sain ommeltua tytön yöpuvut ja yhden pojan yöpuvuista, mutta kaksi haalaria jäi lojumaan ufopinoon. Nyt sain itseäni vihdoin otettua niskasta kiinni ja ryhdistäydyin, otin nuo kaksi 4-5kuukautta leikattuna lojunutta unihaalaria käsittelyyn ja ompelin ne valmiiksi. Hyvä minä!

Kyllä oli tahmeaa, tuntui että vaikka kuinka yritin motivoida itseäni että homma on nopeasti ohi niin jokainen kone vastusti osaltaan työn valmistumista. Kantinkääntäjä käänsi resoria miten sattuu, peitetikkikone teki hyppytikkiä juuri silloin kun huvitti, ompelukone suttasi ja jumahti aloitukseen. Tuntui kuin motivaationpuutokseni ja ärsyyntymykseni olisi tarttunut koneisiini ja aiheuttanut niidenkin kiukuttelun.

Onneksi apu löytyi läheltä. 3-vuotias poikani seurasi aikansa ompeluani sivusta ja tuli sitten kysymään: "Äiti, saanko minäkin tulla ompelemaan?" Ensimmäinen haalari valmistuikin pojan kanssa yhteistyötä tehden. Poika istui sylissäni kun ompelin sauman, sitten hän auttoi lankojen päättelyssä ja leikkaamisessa. Lopuksi vielä nepitimme yöpuvun yhdessä ja lapsi oli onnellinen saadessaan auttaa.

Saatuamme valmiiksi ensimmäisen yöpuvun, halusi poikani sovittaa vaatetta heti ja lopulta sain haalarin kuvattavaksi vasta pienoisen kinastelun jälkeen. Käyttäjä oli siis lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Tästä innostuneena taistelin vielä toisenkin yöpuvun valmiiksi ennen iltapalaa ja sitten hätä-pika-kuvaus ja yöpuku lapselle käyttöön ja unille. Laiska kun olen, lisäsin väljyyttä unihaalariin pojalle sen verran reilusti että näillä luulisi pärjäävän taas likemmäs vuoden verran. Toivotaan parasta ja toivotaan että pääsisin yli tästä inhokkivaiheesta.




2 kommenttia:

  1. Yöpuvut on miunkin inhokkeja :D Ehkä siksi, että "menee hukkaan" tavallaan yökäytössä. Kirpparilta haalinkin aina yöhaalareita just tämän välttääkseni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en ole ainoa! Tuntuu että yöpukujen ompelemista inhoavia ihmisiä on alkanut löytyä ympäriltäni enemmän kuin uskoinkaan. On se vaan tympeää touhua.:D

      Poista