lauantai 24. syyskuuta 2016

Paitoja pienelle joka paikan sankarille

Ihanan ystäväni hurmaava pieni vauva on yhtäkkiä humahtanut miltein 2-vuotiaaksi vauhdikkaaksi joka paikan sankariksi, jolla oli tarvetta uusille paidoille. Joten pyöräytin eilen tuolle ihanalle pikkumiehelle kahdeksan uutta paitaa, neljä 92cm ja neljä 98cm.



Paitojen niskoihin laitoin leimasimella myös oman kädenjälkeni ja vaatteen koon tietysti. Käytin Lidlin kangasleimasinta, joka on kestänyt ainakin oman lapseni vaatteissa usein toistuvat 60 asteen konepesut.


Hattarahirviö-ompelumerkkikin näytti tavallista asenteellisemalta kun sen kaveriksi laittoi seitti-jerseytä. Molemmat kuosikankaat ovat Majapuulta ja yksiväriset omista varastoista joiden alkuperää ei aina pysty jäljittämään eli toisin sanoen muistamaan. Kankaita ei silti voi olla liikaa vaikka niiden ostopaikkoja ei muistaisikaa, eihän?


Varsin sievä pino niistä tulikin, toivottavasti joka paikan sankarikin pitää paidoistaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti